keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Punastumisen pelko

Sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja esiintymisjännitykseen liittyy monia varsin mystisiä fysiologisia oireita, joista punastuminen ja sen pelko tuntuvat minusta tällä hetkellä kaikkein kiinnostavimmilta ja antavat aihetta pohdiskeluun. Erytrofobia ei ole mikään pikkujuttu vaan monelle erittäin hankala ja elämää rajoittava oire, joka muistuttaa vaikeaa paniikkihäiriötä enemmän kuin yleensä ajatellaan.

Viimeaikaiset tv-mainokset esittävät ratkaisuksi oireen poistamista hermosalpauksella, jonka hinnaksi Privatix ilmoittaa 4000 €. Yrityksen kotisivuilla kerrotaan jo tuhansien käyneen operaatiossa, mikä kuvastaa kuinka epätoivoiseksi jotkut tulevat hallitsemattoman punastumisen pelon takia.

Netistä löytyi muutamia keskustelupalstoja, joissa ongelman hoitoa pohdittiin omakohtaisesti. Taidankin ottaa sieltä joitain esimerkkejä ja kirjoittaa uuteen ujouskirjaani taas luvun punastumisoireesta yrittäen selvitellä sen syvempiä taustoja.

http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/961749-punastuminen-ja-sosiaalisten-tilanteiden-pelko/

http://keskustelu.suomi24.fi/node/3579788

maanantai 2. elokuuta 2010

Terapeutin vastuu

Tv-sarja ”Terapiassa” esitti kysymyksen psykoterapeutin vastuusta: oliko Paul syyllistynyt hoitovirheen, kun hänen potilaansa Alex teki itsemurhan? Olisiko surullinen loppu ollut etukäteen ennustettavissa? Olisiko Paul päässyt Alexin kanssa sopimukseen siitä, että armeijalle lähetetään lausunto määräaikaisesta työkyvyttömyydestä? Mikä olisi ollut sairausdiagnoosi? Mietiskelin näitä illalla unta odotellessani, mutta nukahdin ennen kuin mieleeni tuli yhtään vastausta.

Terapeuttien koulutuksessa opetetaan tekniikka, mutta ei käsitellä vastuukysymyksiä. En muista yhdenkään opettajani tai työnohjaajani ottaneen asiaa esille edes ohimennen, vaan lähes poikkeuksessa kaikki pantiin potilaan sairauden tiliin. Terapeutti ei tee virhettä jos hän noudattaa oikeaa tekniikkaa, pidättäytyy kannanotoista ja muistaa merkitä hoitotapahtumat potilaskorttiin.

Joskus terapiaa suositellaan – epärealistisen ihannoivasti – ratkaisuksi lähes kaikkiin ongelmiin. Sen kuvitellaan olevan omnipotentti lääke, jonka pitäisi parantaa vaiva kuin vaiva. Ja jos depressio tai paniikkihäiriö ei korjaannukaan, onko se siis terapeutin vika?

Tutkimusten mukaan hoidon onnistuminen ei ole riippuvainen käytetystä tekniikasta eikä siitä kuinka virheettömästi on toimittu. Tulos liittyy ennen kaikkea vuorovaikutuksen sujumiseen, missä terapeutin persoonalla – kuten tietysti potilaankin persoonalla – on suuri merkitys. Mitä ajatella, oliko Paul riittävän aktiivinen reaalisen yhteistyösuhteen luomisessa?

Keskustelua ei ole vielä avattu näistä vastuukysymyksistä, vaan monitahoinen ongelmavyyhti on jäänyt prosessoimatta. Ehkä se joskus tulee julkiseen keskusteluun muutenkin kuin syyttelynä. Toistaiseksi on keskusteltu vain siitä, kuuluuko vastuu hoidon järjestämisestä kunnille vai kelalle.

MIksi esiintyvä taiteilija altistuu huumeisiin?

Mietin miksi lahjakas laulaja tai näyttelijä ryhtyy käyttämään huumeita? Ongelmaa voi lähteä avaamaan siitä tosiasiasta, että useimmat ihm...