keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Tarvitaanko diagnooseja?

Monet tunteet ovat vaikeasti hallittavia ja aiheuttavat sen takia ajoittain kärsimystä ja tarvetta saada apua ja helpotusta. Stressiä aiheuttava tunne voi olla melkein mitä vain: yleistä ahdistusta, pelkoja, masennusta ja toivottomuutta, pettymystä tai loukkaantuneisuutta jne.. Jostain syystä nuo tunneongelmat uskotaan ja otetaan todesta vasta sitten, kun niille annetaan jokin nimi, sairausdiagnoosi. Tavallisin selitys, ja moniin tarkoituksiin riittävän painava sellainen, on depressio. Nykyisin on erityisen muodikasta puhua kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, kun samalla korostetaan sen johtuvan geeneistä. On kuin kaikelle pitäisi löytyä jokin fyysinen syy ja vieläpä mielellään sellainen syy, joka saadaan näkyville jollain laboratoriokokeella tai kuvantamislaitteella.

Diagnoosi on jotain, minkä ihminen 'saa' tai se 'annetaan' hänelle. Mutta oli tuo määritelmä mikä tahansa, johtaa se ajatusprosessin pysähtymiseen ja luuloon, että ongelma olisi sillä tullut ymmärretyksi. "Siitä se kaikki johtuu", sanotaan ykskantaan. Todetaan esimerkiksi, että niin se depressio vaikuttaa tai että niin se narsisti käyttäytyy. Toistaiseksi ehkä vähiten lokeroiva – tosin aivan epävirallinen diagnoosi on HSP (High Sensitive Person). 

Mutta miksei jotain herkästi reagoivaa ihmistä, esimerkiksi kovista äänistä kärsivää tai herkästi pettyvää,  voisi ymmärtää ja uskoa ilman tällaista HSP kirjainyhdistelmää? 

Ville Rannan hauska, nykytilaa karrikoiva pilapiirros ”Kirkko ja kaupunki” lehdessä osui mielestäni aivan naulan kantaan. 


maanantai 9. kesäkuuta 2014

Jännittämiseen liittyvät fyysiset oireet

Suomen Kuvalehdessä (30.5.14) julkaistiin artikkeli ”Hyvät ystävät…”.  Siinä esitettiin, että vain 70 % suomalaisista on joskus jännittänyt esiintymistä. Todellisuudessa tuo luku on lähes sata, koska jokainen normaali ihminen reagoi jännittymällä tärkeässä tilanteessa. Jokin pienempi prosenttiluku tarkoittanee sitä, että kaikki ihmiset eivät halua myöntää jännittävänsä tai sitten he eivät itse tajua tunteitaan. 

Artikkelissa jännittämistä pidetään ongelmien syynä. Tämä on yleinen, mutta silti virheellinen käsitys, joka johtaa vääriin ratkaisuihin. Uskotaan esimerkiksi, että jännityksen tunteista pitäisi päästä eroon, jotta kaikki sujuisi paremmin. Psykoterapiatyössä voidaan kuitenkin havaita, että jännittyminen ei ole syy vaan seuraus. Se johtuu ihmisen sisällä vaikuttavista voimista, jotka vetävät vastakkaisiin suuntiin. Ihminen kaipaa huomatuksi tulemista, mutta yhtä lailla pelkää pahaa pettymystä. Hän odottaa saavansa arvostusta, mutta pelkää menettävänsä kasvonsa. Ristiriitoihin sisältyvät toiveet, kuten esimerkiksi halu saada ihailua, voivat olla tiedostamattomia. Ihminen pyrkii piiloutumaan ja pysyttelemään turvallisesti muiden selän takana, jos hän tunnistaa vain päällimmäiset pelkonsa mutta ei lainkaan niiden takana olevia toiveitaan.

Lyhyesti sanottuna: jännityksen voima tulee ihmisen tärkeimmistä toiveista ja siitä epävarmuudesta, mikä liittyy niiden tyydyttymiseen. Jännityksestä pääsee eroon vain kieltämällä omat tarpeensa ja samalla merkittävän osan omaa aitoa itseään. Se ei ole voitto vaan tappio.

SK:n artikkelissa monipuolisesti kuvatut fyysiset oireet johtuvat samasta syystä kuin jännityskin: ahdistavasta ristiriidasta. Ihminen haluaa noudattaa toiveitaan ja mennä niiden suuntaan, mutta samalla hänellä on pakottava tarve lähteä toiseen suuntaan eli toimia pelkojensa ehdoilla ja lähteä pakoon. Häiritsevät oireet kuten vapina tai hikoilu eivät ole jännityksen aiheuttamia oireita vaan ne ovat osa psykosomaattista kokonaisuutta. Joskus tosin käy niin onnettomasti, että ihminen kiinnittää huomionsa vain ruumiillisiin oireisiinsa eikä tiedosta, mitä kaikkea hänen mielessään tapahtuu. Tämä johtaa käpertymiseen ja itsekeskeisyyteen, kun huomio kääntyy pois yleisöstä. Esiintyjä alkaa tarkkailla omia fyysisiä tuntemuksiaan ja pelätä, että ne näkyvät muille.

Terve jännitys liittyy sosiaalisiin tilanteisiin ja etenkin katseiden kohteena olemiseen ja esiintymiseen. Jo tuollaisten tilanteiden kuvitteleminen nostaa psykofyysistä vireystasoa ennakoivasti jo useita päiviä etukäteen.  Parhaimmillaan psyykkinen aktivoituminen on innostusta ja positiivista odotusta siitä, mitä on tulossa. Ongelmalliseksi asia muuttuu vain siinä tapauksessa, että pelkojen paine alkaa kasvaa ja innostus muuttuu ahdistavaksi jännitykseksi. Puhutaan ramppikuumeesta. Suurimmat hankaluudet alkavat siitä, kun energiaa antava jännitys vaihtuu suoranaiseksi esiintymispeloksi, fobiaksi. Tällöin etenkin nuori ihminen tarvitsisi pikaista apua, jotta vaikeudet eivät ehtisi kasautua. Sosiaaliset pelot saattavat nimittäin varsin nopeastikin johtaa välttelykäyttäytymiseen, jolla on haitallisia vaikutuksia jo peruskoulussa ja etenkin jatko-opinnoissa. Ongelma ei ole ohitettavissa, koska sujuvaa esiintymistaitoa vaaditaan lähes joka paikassa. Pahin uhkakuva on sosiaalinen syrjäytyminen.

Rauhoittelevat puheet ja kliseemäiset neuvot, kuten SK jutussa mainitut liikunta ja kevyt ruokavalio, eivät auta, vaikka niitä suositellaan lähes jokaisessa naistenlehdessä, ja nyt Suomen Kuvalehdessäkin. Tarvitaan syvällisempää ajattelua. Nuoren olisi päästävä asianmukaiseen psykoterapiaan selvittelemään jännitystensä ja pelkojensa taustatekijöitä.





keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Paraneeko masennus lääkkeillä?

Lääkärikeskus Mehiläinen teki yllättävän ratkaisun, kun antoi potkut psykologille, joka ei varauksetta hyväksynyt depressioiden lääkehoitoa. Suomeen ei siis taida mahtua kuin yksi vallitseva mielipide, muut saavat väistyä. Olen kuitenkin paljolti samaa mieltä kuin TV-ohjelmassa esiintynyt Ari Kopakkala.  

Virallisen käypähoito -suosituksen mukaan lievää ja keskivaikeaa depressiota voidaan hoitaa psykoterapialla tai lääkkeillä tai niiden yhdistelmällä. Käytännössä tyydytään kuitenkin valitettavan usein pelkkään kemialliseen vaikuttamiseen, kun pyritään lievittämään tai ainakin puuduttamaan kärsimystä aiheuttavia oireita. Valitseva pinnallinen ihmiskäsitys johtaa näin siihen, että ongelmien taustalla olevat syvemmät syyt jäävät selvittämättä. Depressioalttius ei silloin korjaannu, vaan lääkitystä on jatkettava joskus lähes loputtomiin.

Psykodynaamisessa psykoterapiassa joudutaan usein huomaamaan, kuinka työ ei tahdo edistyä, jos lääkitys vie pois ne tunteet, joista olisi tarkoitus puhua. Jotkut potilaat toteavat asiantilan: ”Ei tunnu oikein miltään, tuntuu tyhjältä, en pysty edes itkemään.” Menetetty tunneherkkyys tekee syvällisemmän työskentelyn mahdottomaksi ja silloin terapiassa joudutaan pitäytymään vain elämän ulkonaisissa puitteissa. Keskustellut liittyvät vain joihinkin arkisiin ratkaisuihin, joista puhutaan uudestaan ja uudestaan. Ihmisen sisäinen maailma jää mykäksi, kun se ei saa tilaisuutta avautua. Se ei kykyne avautumaan, kun se on kemiallisesti sidottu.

Lue Iltasanomien artikkeli asiasta >>>

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Sosiaalinen fobia ei ole pikkujuttu

Suomen terveydenhuollossa on pitkään panostettu depression tunnistamiseen ja hoitamiseen - tosin valitettavan usein se on tarkoittanut lääkitystä pelkillä pillereillä. Tilanne on potilaan kannalta aivan toinen, jos häen ongelmanaan on sosiaalinen fobia, joka ei ole vielä johtanut masennukseen. Hänen vaivaansa ei hevin oteta todesta, vaikka se voi olla hyvinkin haitallinen ja alentaa jopa työkykyä. Osataan neuvoa vain joitain rentoutumiseen tähtääviä menetelmiä ja annetaan rohkaisuksi, että ”kyllä se siitä helpottuu, kun saat itseluottamuksesi kuntoon”. Mikäli ongelma jatkuu, kuten se yleensä tekee, suositellaan kemiallista hoitoa beeta-salpaajilla ja antidepressiivisillä lääkkeillä.

Läheskään kaikki eivät saa pysyvää ja riittävää helpotusta terapioistakaan. Miksei? Puuttuuko terapeuteilta tietotaitoa vai mitä, sitä mietin, kun eräs ongelmasta kärsinyt kertoi hakeneensa apua ja pettyneensä siihen, ettei saanut vaivastaan riittävästi informaatiota. "En tiennyt edes mitä sairastan. Kukaan ei minulle kertonut siihen liittyvästä laaja-alaisesta psykosomaattisesta oireilusta jne."

Sosiaaliset pelot saavat ihmisen reagoimaan tietyissä tilanteissa myös fyysisesti ilman, että hänessä olisi mitään todennettavaa vikaa. Pelon ja turvattomuuden ohella toinen merkittävä psykosomaattista oireilua aiheuttava tekijä on herkkä hämmentyminen. Siihen liittyy fyysisiä oireita kuten punastumista, hikoulua, näön hämärtymistä, sydämen tykytystä. Oireet ovat usein aivan samat kuin paniikkikohtauksessa, joka oman käsitykseni mukaan on eräs sosiaalisen fobian ilmentymä.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Ihmisen sielullisuus

Olen saanut useilta tahoilta kritiikkiä siitä, että puhun sielusta käsitellessäni inhimillisiä tunteita ja kaipauksia. Olen kuitenkin jatkanut omaksumaani tapaa jo vuosia huolimatta siitä, että sielu haluttaisiin varata vain teologiseen kielenkäyttöön ilmaisemaan suhdetta Jumalaan.

Miksi sielu? Minusta sielu on jotain syvällisempää, hahmottomampaa ja liikkuvampaa kuin psykologinen puhe psyykestä ja mielestä. Tosin Veikko Tähkän pääteos on nimeltään ”Mielen rakentuminen” ja hän sentään oli Pohjoismaiden ehkä arvostetuin psykoanalyytikko. Silti ajattelen, että mikä oikeus on kenelläkään, edes teologeilla omia joitain sanoja niin, etteivät muut saisi niitä käyttää.

Olen mielestäni sielutieteilijä vaikka psykiatri olenkin sillä rajoituksella, että en usko biologiseen psykiatriaan enkä sen hoitomuotoihin.  

torstai 20. helmikuuta 2014

Häpeä on sosiaalista pelkoa

Sain ystävältä vihjeen, että Suomen Kuvalehdessä 6/2014 on Riitta Kylänpään kokoama artikkeli suomalaisesta häpeän pelosta. Piti vain tilata digilehti kuukaudeksi, jotta pääsin tutustumaan tuohon kirjoitukseen. Kannatti kyllä hankkia se, koska juttu oli harvinaisen hyvin kirjoitettu ja monipuolinen varsinkin painottaessaan kulttuurin ja yhteiskunnan osuutta. Se herätti monia ajatuksia.

Psykiatriassa käytetty diagnoosi Sosiaalisten tilanteiden pelko F40.1 viittaa yksilön sairauteen, siihen, että ihminen joutuu haitallisessa määrin välttämään esiintymistilanteita. Toinen muoto tätä neuroosia liittyy vaikeuteen kohdata spontaanisti muita ihmisiä.

Mitä ihminen sitten pelkää näissä sosiaalisissa tilanteissa? Yleisesti ottaen voi sanoa, että hän pelkää epäonnistumista ja siitä seuraavaa häpeää. Tämä pelko voi olla niin voimakas, että se lamauttaa ja estää ihmistä yrittämästä parastaan. Juha Siltalan mukaan paha häpeä merkitsee kasvojen menetystä, sosiaalista kuolemaa. Häpeäminen tai häpeämättömyys eivät kuitenkaan ole ihmisen omassa hallinnassa vaan määräytyvät hyvin pitkälti vallitsevasta kulttuurista käsin.

Lukemani artikkeli sai minut ajattelemaan, että sosiaalisten tilanteiden pelko on nykyään laajentunut ja vaivaa monia ihmisiä kaikkialla ja koko ajan. Lisääntynyt turvattomuus liittyy työelämän arvaamattomuuteen, kun yön jatkuvuus on uhattuna; ennustetaan joka kolmannen ammatin olevan katoamassa. Siltala tiivistää tilanteen ytimekkäästi: ”Käynnissä oleva pudotuspeli ruokkii riittämättömyyden ja häpeän tunteita. Kun menestystä mitataan yksilöllisillä tekijöillä, työntekijä joutuu koko ajan kysymään itseltään, olenko riittävän hyvä, kelpaanko, onko minussa jotain vikaa, kun työtäni ei arvosteta.”

Ihminen kokee työttömäksi joutumisen omaksi syykseen ja häpeäksi, vaikka se ei olisi ollenkaan hänestä itsestään kiinni. Kyse on yhteiskunnan rakenteellisista ongelmista ja vinoutumista. 

torstai 6. helmikuuta 2014

Hoffman ja muut erityisherkät

Erityisherkkyys on arvokas ominaisuus ja osa älykkyyttä, mutta sen voi myös menettää jos sitä ei ymmärrä oikein vaan ottaa tavoitteekseen kovuuden. 

Taiteilijoille herkkyys on välttämätön työväline. Viime viikonloppuna menehtynyt lahjakas luonnenäyttelijä Philip Hoffman pyrki sekä työssään että muutenkin ihmisenä siihen, että voisi säilyttää herkkyytensä ja kykynsä olla läsnä ja avoimena. ”Se on kovaa hommaa”, hän totesi. Lopulta hän ei enää kestänyt herkkyytensä aiheuttamia kipuja vaan alkoi hoitaa pahaa oloaan alkoholilla ja huumeilla.

Ongelma on viime aikoina tiedostettu ja siitä on alettu puhua myönteisessä hengessä. Iltalehdessä oli iso juttu Suomen erityisherkät ry:n puheenjohtajasta Petri Konttisesta, joka kertoi olleensa iholtaan niin herkkä lapsena, että pesulalaput piti leikata pois hiertämästä. Hän sanoi käyttävänsä korvatulppia aina nukkuessaan ja kuljettavansa matkoilla mukanaan omaa pimennysverhoa silmälappujen lisäksi, ettei valo pääsisi häiritsemään. Linkki: http://erityisherkat.wix.com/erityisherkat

Netistä löytyy lisätietoa erityisherkkyydestä esimerkiksi Päivilän sanktuarin sivustoilta: http://paivila.vuodatus.net/?page=2

MIksi esiintyvä taiteilija altistuu huumeisiin?

Mietin miksi lahjakas laulaja tai näyttelijä ryhtyy käyttämään huumeita? Ongelmaa voi lähteä avaamaan siitä tosiasiasta, että useimmat ihm...