keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Tarvitaanko diagnooseja?

Monet tunteet ovat vaikeasti hallittavia ja aiheuttavat sen takia ajoittain kärsimystä ja tarvetta saada apua ja helpotusta. Stressiä aiheuttava tunne voi olla melkein mitä vain: yleistä ahdistusta, pelkoja, masennusta ja toivottomuutta, pettymystä tai loukkaantuneisuutta jne.. Jostain syystä nuo tunneongelmat uskotaan ja otetaan todesta vasta sitten, kun niille annetaan jokin nimi, sairausdiagnoosi. Tavallisin selitys, ja moniin tarkoituksiin riittävän painava sellainen, on depressio. Nykyisin on erityisen muodikasta puhua kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, kun samalla korostetaan sen johtuvan geeneistä. On kuin kaikelle pitäisi löytyä jokin fyysinen syy ja vieläpä mielellään sellainen syy, joka saadaan näkyville jollain laboratoriokokeella tai kuvantamislaitteella.

Diagnoosi on jotain, minkä ihminen 'saa' tai se 'annetaan' hänelle. Mutta oli tuo määritelmä mikä tahansa, johtaa se ajatusprosessin pysähtymiseen ja luuloon, että ongelma olisi sillä tullut ymmärretyksi. "Siitä se kaikki johtuu", sanotaan ykskantaan. Todetaan esimerkiksi, että niin se depressio vaikuttaa tai että niin se narsisti käyttäytyy. Toistaiseksi ehkä vähiten lokeroiva – tosin aivan epävirallinen diagnoosi on HSP (High Sensitive Person). 

Mutta miksei jotain herkästi reagoivaa ihmistä, esimerkiksi kovista äänistä kärsivää tai herkästi pettyvää,  voisi ymmärtää ja uskoa ilman tällaista HSP kirjainyhdistelmää? 

Ville Rannan hauska, nykytilaa karrikoiva pilapiirros ”Kirkko ja kaupunki” lehdessä osui mielestäni aivan naulan kantaan. 


MIksi esiintyvä taiteilija altistuu huumeisiin?

Mietin miksi lahjakas laulaja tai näyttelijä ryhtyy käyttämään huumeita? Ongelmaa voi lähteä avaamaan siitä tosiasiasta, että useimmat ihm...