torstai 20. helmikuuta 2014

Häpeä on sosiaalista pelkoa

Sain ystävältä vihjeen, että Suomen Kuvalehdessä 6/2014 on Riitta Kylänpään kokoama artikkeli suomalaisesta häpeän pelosta. Piti vain tilata digilehti kuukaudeksi, jotta pääsin tutustumaan tuohon kirjoitukseen. Kannatti kyllä hankkia se, koska juttu oli harvinaisen hyvin kirjoitettu ja monipuolinen varsinkin painottaessaan kulttuurin ja yhteiskunnan osuutta. Se herätti monia ajatuksia.

Psykiatriassa käytetty diagnoosi Sosiaalisten tilanteiden pelko F40.1 viittaa yksilön sairauteen, siihen, että ihminen joutuu haitallisessa määrin välttämään esiintymistilanteita. Toinen muoto tätä neuroosia liittyy vaikeuteen kohdata spontaanisti muita ihmisiä.

Mitä ihminen sitten pelkää näissä sosiaalisissa tilanteissa? Yleisesti ottaen voi sanoa, että hän pelkää epäonnistumista ja siitä seuraavaa häpeää. Tämä pelko voi olla niin voimakas, että se lamauttaa ja estää ihmistä yrittämästä parastaan. Juha Siltalan mukaan paha häpeä merkitsee kasvojen menetystä, sosiaalista kuolemaa. Häpeäminen tai häpeämättömyys eivät kuitenkaan ole ihmisen omassa hallinnassa vaan määräytyvät hyvin pitkälti vallitsevasta kulttuurista käsin.

Lukemani artikkeli sai minut ajattelemaan, että sosiaalisten tilanteiden pelko on nykyään laajentunut ja vaivaa monia ihmisiä kaikkialla ja koko ajan. Lisääntynyt turvattomuus liittyy työelämän arvaamattomuuteen, kun yön jatkuvuus on uhattuna; ennustetaan joka kolmannen ammatin olevan katoamassa. Siltala tiivistää tilanteen ytimekkäästi: ”Käynnissä oleva pudotuspeli ruokkii riittämättömyyden ja häpeän tunteita. Kun menestystä mitataan yksilöllisillä tekijöillä, työntekijä joutuu koko ajan kysymään itseltään, olenko riittävän hyvä, kelpaanko, onko minussa jotain vikaa, kun työtäni ei arvosteta.”

Ihminen kokee työttömäksi joutumisen omaksi syykseen ja häpeäksi, vaikka se ei olisi ollenkaan hänestä itsestään kiinni. Kyse on yhteiskunnan rakenteellisista ongelmista ja vinoutumista. 

torstai 6. helmikuuta 2014

Hoffman ja muut erityisherkät

Erityisherkkyys on arvokas ominaisuus ja osa älykkyyttä, mutta sen voi myös menettää jos sitä ei ymmärrä oikein vaan ottaa tavoitteekseen kovuuden. 

Taiteilijoille herkkyys on välttämätön työväline. Viime viikonloppuna menehtynyt lahjakas luonnenäyttelijä Philip Hoffman pyrki sekä työssään että muutenkin ihmisenä siihen, että voisi säilyttää herkkyytensä ja kykynsä olla läsnä ja avoimena. ”Se on kovaa hommaa”, hän totesi. Lopulta hän ei enää kestänyt herkkyytensä aiheuttamia kipuja vaan alkoi hoitaa pahaa oloaan alkoholilla ja huumeilla.

Ongelma on viime aikoina tiedostettu ja siitä on alettu puhua myönteisessä hengessä. Iltalehdessä oli iso juttu Suomen erityisherkät ry:n puheenjohtajasta Petri Konttisesta, joka kertoi olleensa iholtaan niin herkkä lapsena, että pesulalaput piti leikata pois hiertämästä. Hän sanoi käyttävänsä korvatulppia aina nukkuessaan ja kuljettavansa matkoilla mukanaan omaa pimennysverhoa silmälappujen lisäksi, ettei valo pääsisi häiritsemään. Linkki: http://erityisherkat.wix.com/erityisherkat

Netistä löytyy lisätietoa erityisherkkyydestä esimerkiksi Päivilän sanktuarin sivustoilta: http://paivila.vuodatus.net/?page=2

MIksi esiintyvä taiteilija altistuu huumeisiin?

Mietin miksi lahjakas laulaja tai näyttelijä ryhtyy käyttämään huumeita? Ongelmaa voi lähteä avaamaan siitä tosiasiasta, että useimmat ihm...