maanantai 9. kesäkuuta 2014

Jännittämiseen liittyvät fyysiset oireet

Suomen Kuvalehdessä (30.5.14) julkaistiin artikkeli ”Hyvät ystävät…”.  Siinä esitettiin, että vain 70 % suomalaisista on joskus jännittänyt esiintymistä. Todellisuudessa tuo luku on lähes sata, koska jokainen normaali ihminen reagoi jännittymällä tärkeässä tilanteessa. Jokin pienempi prosenttiluku tarkoittanee sitä, että kaikki ihmiset eivät halua myöntää jännittävänsä tai sitten he eivät itse tajua tunteitaan. 

Artikkelissa jännittämistä pidetään ongelmien syynä. Tämä on yleinen, mutta silti virheellinen käsitys, joka johtaa vääriin ratkaisuihin. Uskotaan esimerkiksi, että jännityksen tunteista pitäisi päästä eroon, jotta kaikki sujuisi paremmin. Psykoterapiatyössä voidaan kuitenkin havaita, että jännittyminen ei ole syy vaan seuraus. Se johtuu ihmisen sisällä vaikuttavista voimista, jotka vetävät vastakkaisiin suuntiin. Ihminen kaipaa huomatuksi tulemista, mutta yhtä lailla pelkää pahaa pettymystä. Hän odottaa saavansa arvostusta, mutta pelkää menettävänsä kasvonsa. Ristiriitoihin sisältyvät toiveet, kuten esimerkiksi halu saada ihailua, voivat olla tiedostamattomia. Ihminen pyrkii piiloutumaan ja pysyttelemään turvallisesti muiden selän takana, jos hän tunnistaa vain päällimmäiset pelkonsa mutta ei lainkaan niiden takana olevia toiveitaan.

Lyhyesti sanottuna: jännityksen voima tulee ihmisen tärkeimmistä toiveista ja siitä epävarmuudesta, mikä liittyy niiden tyydyttymiseen. Jännityksestä pääsee eroon vain kieltämällä omat tarpeensa ja samalla merkittävän osan omaa aitoa itseään. Se ei ole voitto vaan tappio.

SK:n artikkelissa monipuolisesti kuvatut fyysiset oireet johtuvat samasta syystä kuin jännityskin: ahdistavasta ristiriidasta. Ihminen haluaa noudattaa toiveitaan ja mennä niiden suuntaan, mutta samalla hänellä on pakottava tarve lähteä toiseen suuntaan eli toimia pelkojensa ehdoilla ja lähteä pakoon. Häiritsevät oireet kuten vapina tai hikoilu eivät ole jännityksen aiheuttamia oireita vaan ne ovat osa psykosomaattista kokonaisuutta. Joskus tosin käy niin onnettomasti, että ihminen kiinnittää huomionsa vain ruumiillisiin oireisiinsa eikä tiedosta, mitä kaikkea hänen mielessään tapahtuu. Tämä johtaa käpertymiseen ja itsekeskeisyyteen, kun huomio kääntyy pois yleisöstä. Esiintyjä alkaa tarkkailla omia fyysisiä tuntemuksiaan ja pelätä, että ne näkyvät muille.

Terve jännitys liittyy sosiaalisiin tilanteisiin ja etenkin katseiden kohteena olemiseen ja esiintymiseen. Jo tuollaisten tilanteiden kuvitteleminen nostaa psykofyysistä vireystasoa ennakoivasti jo useita päiviä etukäteen.  Parhaimmillaan psyykkinen aktivoituminen on innostusta ja positiivista odotusta siitä, mitä on tulossa. Ongelmalliseksi asia muuttuu vain siinä tapauksessa, että pelkojen paine alkaa kasvaa ja innostus muuttuu ahdistavaksi jännitykseksi. Puhutaan ramppikuumeesta. Suurimmat hankaluudet alkavat siitä, kun energiaa antava jännitys vaihtuu suoranaiseksi esiintymispeloksi, fobiaksi. Tällöin etenkin nuori ihminen tarvitsisi pikaista apua, jotta vaikeudet eivät ehtisi kasautua. Sosiaaliset pelot saattavat nimittäin varsin nopeastikin johtaa välttelykäyttäytymiseen, jolla on haitallisia vaikutuksia jo peruskoulussa ja etenkin jatko-opinnoissa. Ongelma ei ole ohitettavissa, koska sujuvaa esiintymistaitoa vaaditaan lähes joka paikassa. Pahin uhkakuva on sosiaalinen syrjäytyminen.

Rauhoittelevat puheet ja kliseemäiset neuvot, kuten SK jutussa mainitut liikunta ja kevyt ruokavalio, eivät auta, vaikka niitä suositellaan lähes jokaisessa naistenlehdessä, ja nyt Suomen Kuvalehdessäkin. Tarvitaan syvällisempää ajattelua. Nuoren olisi päästävä asianmukaiseen psykoterapiaan selvittelemään jännitystensä ja pelkojensa taustatekijöitä.





keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Paraneeko masennus lääkkeillä?

Lääkärikeskus Mehiläinen teki yllättävän ratkaisun, kun antoi potkut psykologille, joka ei varauksetta hyväksynyt depressioiden lääkehoitoa. Suomeen ei siis taida mahtua kuin yksi vallitseva mielipide, muut saavat väistyä. Olen kuitenkin paljolti samaa mieltä kuin TV-ohjelmassa esiintynyt Ari Kopakkala.  

Virallisen käypähoito -suosituksen mukaan lievää ja keskivaikeaa depressiota voidaan hoitaa psykoterapialla tai lääkkeillä tai niiden yhdistelmällä. Käytännössä tyydytään kuitenkin valitettavan usein pelkkään kemialliseen vaikuttamiseen, kun pyritään lievittämään tai ainakin puuduttamaan kärsimystä aiheuttavia oireita. Valitseva pinnallinen ihmiskäsitys johtaa näin siihen, että ongelmien taustalla olevat syvemmät syyt jäävät selvittämättä. Depressioalttius ei silloin korjaannu, vaan lääkitystä on jatkettava joskus lähes loputtomiin.

Psykodynaamisessa psykoterapiassa joudutaan usein huomaamaan, kuinka työ ei tahdo edistyä, jos lääkitys vie pois ne tunteet, joista olisi tarkoitus puhua. Jotkut potilaat toteavat asiantilan: ”Ei tunnu oikein miltään, tuntuu tyhjältä, en pysty edes itkemään.” Menetetty tunneherkkyys tekee syvällisemmän työskentelyn mahdottomaksi ja silloin terapiassa joudutaan pitäytymään vain elämän ulkonaisissa puitteissa. Keskustellut liittyvät vain joihinkin arkisiin ratkaisuihin, joista puhutaan uudestaan ja uudestaan. Ihmisen sisäinen maailma jää mykäksi, kun se ei saa tilaisuutta avautua. Se ei kykyne avautumaan, kun se on kemiallisesti sidottu.

Lue Iltasanomien artikkeli asiasta >>>

MIksi esiintyvä taiteilija altistuu huumeisiin?

Mietin miksi lahjakas laulaja tai näyttelijä ryhtyy käyttämään huumeita? Ongelmaa voi lähteä avaamaan siitä tosiasiasta, että useimmat ihm...